Olen tällä hetkellä 72 vuotta. Mikä häpeä! Vanha naisihminen, sekä uskossa että iältään, myös kyseisen kotisolun vetäjä, on kiinni pornossa.

Olen tällä hetkellä 72 vuotta, kertomani riippuvaisuus tapahtui kun olin noin 55 vuotias. Olen ollut uskossa vuodesta 1959, ollut lähetystyössä muutaman vuoden ja aina kiinteästi helluntaiseurakunta-yhteydessä aktiivisena jäsenenä. Pyhän Hengen kasteen sain 1961.

Olin yksin yötöissä sairaalassa. Vastuullani oli noin 30 potilaan akuuttinen osasto. Yleensä istuin siinä pitkällä käytävällä, jotta kuulin jos joku potilas yski pahasti, putosi sängystä tai meni kenties vessaan. En pitänyt edes radiota auki niinkuin muut sairaanhoitajat.

Minulla ei ole koskaan ollut telkkaria kotona; ei siksi että se olisi syntiä, mutta minulla ei ollut aikaa istua sen äärellä. Täällä Sveitsissä esimerkiksi opiskelin työn ohella teoloogian kandiksi.

Sitten tuotiin osastolle televisio potilaiden oleskeluhuoneeseen, mikä sijaitsi sen pitkän käytävän toisessa päässä. Kerran sitten joskus kello kaksi yöllä kun osasto hiljeni, menin ja avasin television. Minullehan se oli aivan uutta! Sieltä tuli kovaa pornoa, ryhmäseksiä jne.

Meinasin sulkea sen heti, mutta sitten tuli ajatus mieleen, että oikeastaan voisin katsoa sitä hiukan. En ole ollut koskaan naimisissa, enkä koskaan miehen kanssa, joten voinhan ainakin katsoa miten se kaikki oikein tapahtuu.

Ja niin olin kiinni. Tietenkin piti olla varuillaan, että kukaan ei näe, mitä katselen. Sairaalassa oli vartiomies, joka voi hyvinkin yllättäen olla siinä ovella. Joka räpsähdys jossain sai minut nopeasti muuttamaan kanavaa! Kun kuulin potilaan soittavan, menin oleskeluhuoneen ovelle katsomaan missä huoneessa palaa punainen valo. Toisinaan en mennyt heti, kun tiesin, että siellä ei voi olla hengenhätää. Pari kertaa sattui kuitenkin jotain vakavampaa - Herra yritti varoittaa minua- tein lupauksen itselleni, että lopetan katselun ja istun niinkuin ennenkin siinä käytävällä. Mutta taas kuitenkin menin television ääreen. Joka aamu lupasin Herralle, että seuraavana yönä en avaa televisiota, en edes mene siihen huoneeseen. Mutta kuinka kävi. Seuraavakin yönä seurailin taas porno-esityksiä.

Tätä kesti muutaman yön. Minua oikeastaan melkein ällötti mitä näin, mutta silti katsoin. Tein aina uuden lupauksen lopettaa, mutta minulla ei ollut voimaa yksin päästä siitä eroon.

Kerroin asian kotisolussani ja pyysin rukousapua. Mikä häpeä! Vanha naisihminen, sekä uskossa että iältään, myös kyseisen kotisolun vetäjä, on kiinni pornossa.

Mutta se auttoi! Jotenkin koko mielenkiinto häipyi; kamppailu oli oikeastaan suhteellisen helppo. Kenties ensimmäisenä yönä ilman televisiota tuli vielä ajatus mennä oleskeluhuoneeseen ja katsoa vaikka jotain harmitonta ohjelmaa, mutta tiesin, lankeamisen vaara olisi liian suuri.

Minua auttoi siis synnin tunnustaminen kotisolun turvallisessa ja luottamuksellisessa piirissä ja toisten uskovien rukoustuki.