Kokemattomuuteni naisten suhteen ja nettiporno toimi minulle 5 minuutin helpotuksena tästä loputtomasta ahdingosta. Nyt 18 vuotiaana masennuksen kanssa jokapäiväistä taistelua käyvä mies on huumekoukussa. Mikä avuksi?

Nimeni on Kalle ja nähtyäny sivustonne ajattelin kertoa kokemuksestani aiheeseen liittyen.

Kaikki alkoi ollessani noin 12 vuotias minä Kalle olin hyvin itsevarma, dominoiva ja pidetty monen kaveri. Niin kuin nuorilla varsinkin minulla maineeni ja egoni oli hyvin tärkeä asia. Rakastin huomiota, sitä sainkin mutten ikinä naisilta. En tiedä onko kyse ulkonäöstäni vai omaperäisyydestäni. Naiset eivät olleet jokapäiväistä elämää nuorenakaan.

Noin 15 vuotiaana kaveripiiri laajentui ja "hurjimmat" kaverini polttelivat pilveä. Egoni vuoksi päätin ottaa askeleen kohti jännää ja tuntematonta, ja siitä kaikki alkoi tämä kyseinen huume ja psykedeeli sekoitti pääni totaalisesti. Diagnosoituna add potilaana, hyvin ajattelevainen ja mietteliäs perusolemus kääntyi itseään jatkuvasti tuomitsevaksi helvetinpyöräksi. Olin masentunut. Tämä niin ylpeä nuori mies jonka tunnettiin "kovana" ja varmasti itsestään huolenpitävänä nuorena polvistui Jumalan edessä ja rukoili illasta toiseen masennuksen loppuvan. Kokemattomuuteni naisten suhteen ja nettiporno toimi minulle 5 minuutin helpotuksena tästä loputtomasta ahdingosta. En kontrolloinut masturboimistani. Yritin kaikkeni. Kaikkeni.

Vihdoin hain apua. Mirtatsapiini, tämä serotoniini ja noreadrenaliini tasoihin vaikuttava mielialalääke, alkoi pikkuhiljaa puremaan minuun, mutta aina runkattuani vaivuin yhä syvemmälle omien ajatusrattaideni pyörään, jonka jälkeen aloin etsimään apua lääkkeestä pitäen häpeällisen salaisuuden itselläni. Nyt 18 vuotiaana masennuksen kanssa jokapäiväistä taistelua käyvä mies on huumekoukussa. Subutex. Opiaatit vievät seksuaaliset himot pois, mutta niihin jää myös koukkuun. En tiedä saanko tautiani kontrolliin ikinä, mutta yritän ainakin. Olen mennyt äärimmäisyyksiin ja vihdoin saanut tuloksiakin. Mutta entinen ajatus "olet ruma, et kelpaa kenellekään" on vaihtunut ajatukseen, mistä saan rahaa subutexiin. 

Elän valheessa. Itken hymyillessä. Selviytyäkseni näen asiat, ja muodostan niistä todellisuuden, jota ymmärrän. Mutta todellisuus ja olettamus on eri asioita. Haen tällä sitä, että ystävilleni naamani hymyilee egoni itsepuolustukseksi, mutta kukaan lähimmäisistäkään ei näe edes lähelle koko kuvaa, kuten harva ulkopuolinen näkee kenestäkään. En tiedä.

Kaiken kokemani jälkeen en halua kuunnella Jumalan hyvästä tahdosta sanaakaan.