Nettipornoriippuvuus

Vuosien prosessi johti nettipornoriippuvuuteen. Ongelmana oli myös se, etten tajunnut pornon todellisuutta. Se oli olevinaan cool juttu ja jotenkin must. - - Vain pelastajani Jeesus Kristus voi antaa täydellisen vapauden.

 

Olen 25-vuotias, uskovassa perheessä kasvanut, yhden vaimon mies Oulusta, jolla on henkilökohtainen suhde Jeesukseen Kristukseen. Tässä todistuksessani haluan kertoa loisesta, joka kulki mukanani liiankin kauan. kiitoksella Jumalaani kohtaan voin julistaa olevani vapaa tuosta loisesta. Aihetta kiitokseen onkin, sillä kyseessä on ehkä tämän päivän sitkein loinen ja riippuvuudenaiheuttaja; pornografia.

Tullessani aikuisiän kynnykselle masturbointi oli kulkenut elämässä jo niin pitkään, että se ei sellaisenaan ollut enää edes kiehtovaa. Itsensä tyydyttäminen nuorelle miehelle tuskin koskaan voi tapahtua pelkän mielikuvituksen varassa, ainakaan pidemmän päälle. Sitä piti siis tehostaa visuaalisin keinoin.

Nettiporno ei tullut kertarysäyksellä elämääni vaan olin aluksi hyvinkin kielteinen sitä kohtaan. Uskoni takia olin ennen kaikkea muiden ihmisten läsnä ollessa hyvin kielteinen pornografiaa kohtaan, enkä ikinä missään sosiaalisessa tilanteessa suostunut pornoa katselemaan. Neljän seinän sisällä nettiporno kuitenkin hitaasti luikerteli osaksi elämääni. Se rantautui sinne hitaasti ja varovasti, osittain tv-sarjojen ja elokuvien seksikohtausten innoittamana. Aluksi sorruin nettiporon katselemiseen melko harvoin ja jokaisen kerran jälkeen katumus oli hyvin suuri. Vähitellen aloin hyväksymään pornoa elämääni. Tämä on juuri se, mitä pornoriippuvuudessa tapahtuu; turtuminen, paatuminen ja välinpitämättömyys. Nettipornon katselu toki kadutti edelleen, ja joka kerta Jumalalta armahdusta pyysin, mutta vähitellen lankeaminen muuttui helpommaksi ja helpommaksi.

Vuosien prosessi johti siis nettipornoriippuvuuteen. Lähes kymmenen vuotta masturboinnin aloittamisesta meni siihen, kun nettiporno tuli säännölliseksi tavaksi elämääni. Noin 22-24 - vuoden iässä se luikerteli olohuoneeseeni jo useita kertoja viikossa, välillä päivittäin. Ongelmana oli myös se, etten tajunnut pornon todellisuutta. Se oli olevinaan cool juttu ja jotenkin must… Silmäni aukesivat vasta, kun tärkeää työtä tekevät pornosta valistavat kristityt antoivat ne tiedot, joita tarvitsin. Totta kai tiesin Jumalani edessä, että kaikki julkinen seksi, sen kuvaaminen ja esittäminen ovat Hänen silmissään todella väärin. Mutta vapautumiseeni johti tietoisuus siitä, mitä porno todellisuudessa on ja mitä aidontuntuisesti näyttelevä pornotähti joutuu sisällään kärsimään, puhumattakaan aids- ja huumekuolemista heidän keskuudessaan.  Erityisesti Shelley Lubbenin tekemä työ sai minut pysähtymään. Samalla tutustuin Koukussa Pornoon – sivustoon.  (http://www.shelleylubben.com, http://www.thepinkcross.org  , http://www.koukussapornoon.com , http://www.xxxchurch.com )Tietyt kuvat ja kuvaukset edellä mainituilla nettisivuilla järkyttivät todella. Tajusin vasta tuolloin, että millaista saastaa olen elämässäni hellinyt loisena, joka syö sisältäpäin. Oikeanlainen ja todellinen katumus Jumalan edessä syntyi. Samalla syntyi into taistella pornografiaa vastaan. Tämä vapautumisprosessi tapahtui syksyllä 2010.

Katuminen, pornon saastaisuuden ymmärtäminen ja vapaudesta innostuminen toimivat vain tehostimina vapautumiselleni. Vain pelastajani Jeesus Kristus voi antaa täydellisen vapauden. Edelleen saatan kohdata kamppailuja, jolloin tiedän kenen puoleen kääntyä. Gal. 5: 1: ”Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen.” Kristus on antanut lapsilleen niin paljon enemmän kuin mikään tässä maailmassa voisi ikinä antaa. En siis todellakaan halua lipsahtaa takaisin orjuuteen vaan pysyä lujana ollen ylpeä mahdollisuudesta julistaa pornografiankin vangeille vapaudesta Kristuksessa.